twilight houkutus henkilöt
Avaa navigaatio
walter kolb straße 19 frankfurt

állat bolt miskolc Hyvinvointisuunnitelma 2017-2020

hörmann liftronic 700 montage Kuntalain 1§ mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Vuonna 2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki velvoittaa kuntia raportoimaan valtuustolle vuosittain kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niitä edistävistä toimenpiteistä. Tämän lisäksi valtuustolle on laadittava kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus. Hyvinvointikertomuksen pohjalta asetetaan paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat hyvinvoinnin edistämisen painopisteet ja niihin liittyvät toimenpiteet.

feria ombre värjäys Kaupunginvaltuusto hyväksyi hyvinvointisuunnitelman vuosille 2017–2020 kokouksessaan 11.12.2017.

dr różański trądzik hormonalny Hyvinvointikertomus ja –suunnitelma toteuttavat Jyväskylän kaupunkistrategiaa. Kaupunkistrategiassa on neljä kärkeä:
1. Raikas ja kasvava elinvoima
2. Resurssien viisas käyttö
3. Jyväskylä liikuntapääkaupunki
4. Osallistuvat ja hyvinvoivat asukkaat.

Hyvinvointisuunnitelma on käytännön toimenpidesuunnitelma erityisesti ”Osallistuvat ja hyvinvoivat asukkaat” strategiakärjen toteuttamiseksi.

Viisi keskeistä painopistettä hyvinvoinnin edistämiseksi Jyväskylässä

nain isäni kanssa Jyväskylän kaupungin laaja hyvinvointikertomus toteutettiin keväällä 2017. Kertomuksen laadintaan osallistui laaja joukko kaupungin toimijoita, järjestöjä, asukkaita ja muita yhteistyökumppaneita. Hyvinvointikertomuksessa nousi esiin viisi painopistettä:

jäteastia 240 l hinta 1. Yksinäisyyden vähentäminen
2. Polarisaation/ eriarvoistumisen loiventaminen
3. Palvelujen saatavuus ja saavutettavuus
4. Osallisuus ja aktiiviset asuinalueet
5. Toiminnan vaikutusten arviointi ja mittaaminen

Hyvinvointisuunnitelma kokoaa tavoitteet ja toimenpiteet

mikään ei enää onnistu Hyvinvointisuunnitelma on konkreettinen toimenpidesuunnitelma, jonka tarkoituksena on vaikuttaa edellä mainittuihin painopisteisiin. Suunnitelmassa on määritelty tavoitteet, toimenpiteet, mittarit/arviointi, toiminnasta vastaava taho sekä se mihin painopisteisiin toimenpide vastaa. Tavoitteiden toteuttamiseksi voi siis olla useampia toimenpiteitä ja toteuttajia.

kaksi lettiä ponnari minkä kokoinen virkkuukoukku Tavoitteet ja toimenpiteet on jaoteltu ikäryhmittäin:
1. Lapset, varhaisnuoret, lapsiperheet
2. Nuoret, nuoret aikuiset
3. Työikäiset
4. Ikääntyneet

pyöräillessä kädet puutuu Ikäryhmien lisäksi hyvinvointisuunnitelmassa on erityisryhmiä koskevia tavoitteita ja toimenpiteitä:
5. Vammaiset
6. Maahanmuuttajat

kaanaan häät lapsille Näiden lisäksi suunnitelmassa on kaikkia kaupunkilaisia koskevia tavoitteita ja toimenpiteitä:
7. Osallisuus
8. Yhdenvertaisuus
9. Turvallisuus
10. Ympäristö

luna llena octubre 2017 españa Vaikka hyvinvointisuunnitelmassa on erikseen erityisryhmiin kohdistuvia tavoitteita, tulee nämä ryhmät huomioida kaikissa muissakin tavoitteissa.

parisuhteen rekisteröinti hetero Hyvinvointisuunnitelman toteutumista seurataan ja raportoidaan vuosittain.

mopon sisäkumin paikkaus pudotuspelit jääkiekko 2018 Lisätietoja:
Sari Välimäki, p. 014 2667739, sähköposti: dr denim farkut mistä
Jyväskylän kaupungin hyvinvointikoordinaattori

gryderet med svinekød og hvidkål Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | christin stark sängerin facebook | crème anglaise thermomix 1 litre
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje